Hyppää sisältöön

Kalatalousvelvoitteiden muuttamista koskevan hakemuksen käsittelyaika aluehallintovirastossa

Diaarinumero: OKV/1681/10/2022 OKV/2400/10/2023
Antopäivä: 26.2.2024
Ratkaisija: apulaisoikeuskansleri
Kohde: ympäristöviranomainen
Toimenpide: käsitys

Apulaisoikeuskansleri kiinnitti Pohjois-Suomen aluehallintoviraston huomiota asioiden viivytyksetöntä käsittelyä koskevan säännöksen noudattamiseen. 

Asian käsittely Pohjois-Suomen aluehallintovirastossa oli kestänyt yli kuusi vuotta, eikä asiaa ollut vielä apulaisoikeuskanslerin päätöksen antamisajankohtana ratkaistu. Kyseessä oli iso ja monimutkainen asia, jonka käsitteleminen oli edellyttänyt useiden eri tahojen kuulemisia ja kuulemisten perusteella tehtyjä täydennyksiä ja uusia kuulemisia sekä laajaan asiakirja-aineistoon perehtymistä. Aluehallintoviraston toimenpidelistauksen mukaan asian käsittelyssä oli kuitenkin ollut useita pitkiä, jopa yli puolen vuoden pituisia taukoja, joiden syitä selvityksessä ei ollut seikkaperäisesti selitetty. 

Se, että asiassa oli pyydetty useaan kertaan täydennystä, oli omiaan viivästyttämään käsittelyä, koska täydennyspyyntöihin vastaaminen ja vastausten tiedoksi antaminen vievät aikaa. Lisäksi täydennyksiä, selityksiä ja vastaselityksiä oli pyydetty useita kertoja siten, että vastaselitysten pyytämisen jälkeen oli vielä pyydetty uusia täydennyksiä, jotka edellyttivät uusia kuulemisia. Viranomaisen tulisi pyrkiä toiminnassaan siihen, että täydennyspyynnöt lähetetään jo ensi vaiheessa mahdollisimman täydellisinä.

Apulaisoikeuskanslerin mukaan asian käsittelyaika oli ollut myös asian laatu ja laajuus huomioon otettuna huomattavan pitkä eikä aluehallintoviraston prosessinjohto ollut tukenut asian viivytyksetöntä käsittelyä.