Väliaikaisista toimenpiteistä välineellistetyn maahantulon torjumiseksi annetun lain voimassaolon jatkaminen
Oikeuskansleri antoi sisäministeriölle lausunnon hallituksen esitysluonnoksesta, jossa esitetään väliaikaisista toimenpiteistä välineellistetyn maahantulon torjumiseksi annetun lain voimassaolon jatkamista vuoden 2028 loppuun saakka. Lain sisältöön ei ehdotettu muutoksia.
Oikeuskansleri totesi, että hallituksen esityksen oikeasuhtaisuutta, välttämättömyyttä, viimesijaisuutta ja suhdetta EU-oikeuteen tulee oikeudellisesti arvioida samoista lähtökohdista kuin lakia ensimmäistä kertaa säädettäessä ja säädettäessä aikaisemmin lain voimassaolon jatkamisesta. Myös lain voimassaolon jatkaminen laajentaa perustuslakiin tehtyä poikkeusta, eikä lain voimassaolon jatkamisesta voida säätää tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.
Oikeuskanslerin mukaan hallituksen esitysluonnoksen arviot koskien välineellistetyn maahantulon uhkaa olivat suhteellisen yleisluontoisia eivätkä riittävästi perustelleet lain jatkamisen välttämättömyyttä. Valtioneuvoston tehtävä on esittää selvitys siitä, että lain voimassaolon jatkaminen on välttämätöntä ja oikeasuhtaista. Tässä arviossa on merkitystä myös sillä, mitä muita toimintapaja on lain tarkoituksen toteuttamiseksi ja onko oikeustila tässä suhteessa muuttunut edellisen hallituksen esityksen jälkeen.
Välttämättömyysedellytys tarkoittaa myös sitä, että lainsäädännön voimassaolon kesto on rajattava niin lyhyeen kuin mahdollista. Perustelut koskien lain voimassaolon jatkamista kahdella vuodella olivat niukat. Esitysluonnoksessa todettiin myös, että ”lain välttämättömyyttä on tarpeen arvioida säännöllisesti” ja että juuri tästä syystä lain voimassaoloa ei esitetty jatkettavaksi kahta vuotta pidemmäksi ajaksi. Oikeuskansleri katsoi, että lain voimassaolon välttämättömyyden arvioimista vasta kahden vuoden päästä ei voi pitää riittävänä arvioimisena ottaen huomioon jatkuvasti muuttuva turvallisuustilanne ja oikeustilan kehitys.