Laiksi EU:n metsäkatoasetuksen velvoitteiden valvonnasta ja seuraamuksista
Ehdotetun lain perusteella Ruokavirasto voi valtuuttaa Suomen metsäkeskuksen taikka ulkopuolisen asiantuntijan tekemään metsäkatoasetuksen mukaisen tarkastuksen. Oikeuskanslerin mielestä oli ongelmallista, että Suomen metsäkeskus (välillistä julkishallintoa) ja perustelujen mukaan kunnan viranomainen sekä ilmeisesti muu ulkopuolinen asiantuntija ”muu taho” rinnastetaan toisiinsa. Suomen metsäkeskusta ja kunnan viranomaista koskee oma lainsäädäntönsä, kun taas mahdollinen lain säännöksen perusteella valtuutettava yksityinen taho toimii yksilöidyn valtuutuksen perusteella ja hoitaa tällöin Suomen perustuslain 124 §:n mukaista julkista hallintotehtävää.
Koska säännösperusteluissa selostetaan sitä, miksi ministeriön mukaan kunnan elintarvikeviranomaisen valtuuttamisessa erikseen sopien ei ole kysymyksessä Suomen perustuslain 121 §:n soveltamistilanne ja ettei sääntely ole ristiriidassa kunnallisen itsehallintosääntelyn kanssa, tätä olisi aiheellista erikseen käsitellä myös jaksossa Suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys.
Ehdotetun lain 21 §:n (Rikkomusmaksun määrä) perusteluissa todetaan, että mitä tässä pykälässä säädetään mikroyrityksestä, pienyrityksestä, keskisuuresta yrityksestä tai suuryrityksestä, sovelletaan myös muuhun oikeushenkilöön, joka on muussa laissa kuin kirjanpitolaissa säädetty kirjanpitovelvolliseksi. Koska kuntalain 112 §:n mukaan kunnan kirjanpitovelvollisuuteen, kirjanpitoon ja tilinpäätökseen sovelletaan sen lisäksi, mitä kuntalaissa säädetään, kirjanpitolakia, rikkomusmaksu saattaisi koskea myös kuntia. Oikeuskanslerin mukaan hallituksen esitystä oli selvennettävä suhteessa seuraamussääntelyn mahdollisesta ulottumisesta kuntiin ja muihin viranomaisiin ennen esityksen antamista eduskunnalle säännösperusteluissa ja jaksossa Suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys kansallinen liikkumavara selostaen.
Ks. myös oikeuskanslerin lausunto edellisestä hallituksen esityksestä laiksi EU:n metsäkatoasetuksen velvoitteiden valvonnasta ja seuraamuksista dnro OKV/1382/21/2024.