Käräjäoikeuden ja syyttäjän menettely rangaistuksen tuomitsemisessa vanhentuneista rikoksista
Apulaisoikeuskansleri antoi Ahvenanmaan käräjäoikeuden käräjätuomarille huomautuksen. Puheenjohtajana toiminut käräjätuomari oli lukenut kahden vastaajan syyksi rikokset, jotka olivat olleet syyteoikeudeltaan vanhentuneita. Apulaisoikeuskansleri kiinnitti lisäksi maakunnansyyttäjän huomiota syyttäjän velvollisuuteen huolehtia rikosoikeudellisen vastuun toteuttamisesta tasapuolisesti asianosaisten oikeusturvan edellyttämällä tavalla. Apulaisoikeuskansleri tutki asian kantelun perusteella.
Käräjätuomari myönsi selvityksessään tuominneensa kahden vastaajan rikoksista, jotka olivat olleet syyteoikeudeltaan osin vanhentuneita. Käräjätuomarin tekemillä virheillä ei ollut vastaajille haitallisia täytäntöönpanoseuraamuksia. Virheet olivat kuitenkin omiaan vaarantamaan vastaajien oikeusturvaa ja heikentämään luottamusta lainkäyttötoimintaan. Virheet tapahtuivat lisäksi tuomarintehtävien ydinalueella, minkä vuoksi virheitä voitiin pitää luonteeltaan sinällään vakavina.
Syyttäjä myönsi selvityksessään tarkistaneensa käräjäoikeuden käsittelyssä syytettä toisen vastaajan osalta sekä ajaneensa tarkistamaansa toissijaista syytettä teosta, joka oli ollut syyteoikeudeltaan vanhentunut. Apulaisoikeuskansleri totesi, että syyttäjä oli toiminut virheellisesti syyttäjäntehtävien ydinalueella ja menettely oli ollut omiaan myötävaikuttamaan käräjäoikeuden virheellisen ratkaisun syntymiseen. Apulaisoikeuskansleri otti toisaalta huomioon päätöksessään esittämänsä seikat, jotka olivat omiaan jossain määrin vähentämään syyttäjän menettelyn moitittavuutta.
Vastaajan avustajana toiminut asianajaja ei kiinnittänyt käräjäoikeuden istunnossa huomiota siihen, että toista vastaajaa koskenut toissijainen syyte tarkistettiin istunnossa koskemaan rikosta, joka oli syyteoikeudeltaan vanhentunut. Oikeuskansleri saattoi asianajajan menettelyn Suomen Asianajajaliiton yhteydessä toimivan valvontalautakunnan tutkittavaksi.